Arki

227C0501-10C4-405B-A24D-59A18FA0B256.jpg

Töissä juttelimme siivouksesta ja tavaroiden sijoittelusta, jossa tuli meidän uudelle työkaverille ilmi minun minimalistinen tapa toimia, kun näytin joitain kuvia meidän kodista. Tästä heräsi keskustelua ja toiveita vinkkien jakamisesta muillekin. Eihän se meidänkään koti näytä aina niin upealta kuin kuvissa. Asunnon kompaktin koon puolesta on helppoa pitää järjestystä. Vaikka löytyy meiltä kasoja vaatteita, leluja tai pieniä tiskikasoja, joskus vähän isompiakin. Lapset pitävät ainakin huolen leluista ja niiden sijoittelusta pitkin kotia, ja hyvä niin. Usein lastenhuone onkin kuin pommin jäljiltä ja sitä sitten siivoillaan yhdessä lasten kanssa.
2 minuutin sääntö on omasuosikkini, jos jonkin tekeminen kestää alle 2 minuutin hoidan sen välittömästi, muussa tapauksessa siirrän sen syrjään ja hoidan sen myöhemmin. Jossain määrin myös E on oppinut tämän, kun pyykit löytävät tiensä ajoittain pyykkikoriin ja kirjoja laitellaan takaisin hyllyyn, lienee esimerkistä on ollut hyötyä. Pyrimme joka ilta laittamaan paikat kuntoon, jotta aamulla on mukava nousta uuteen päivään siistissä kodissa. Välillä väsyttää, joten joka aamu ei herätä virheettömästä kodista. Huomattavasti helpottaa kun meistä molemmat pitävät siisteydestä, eikä siivous ole vain toisen harteilla.

Tavaroiden sijoittelulla on suuri merkitys yleisessä siisteydessä, kun asioille/tavaroille on selkeät paikat, löytävät ne tiensä sinne helpommin eivätkä jää pöydän tai hyllynkulmalle lojumaan. Tässä olen omanlainen perfektionisti ja vaimoni mielestä piilottelen tavaroita, omasta mielestä laitan vain hyvään paikkaan. Arvelen että saattoi herätä muutamia, joille tämä on tuttua. Oli se sitten piilottelija tai siitä kärsijä.

Luonnollisesti myös tavaranmäärällä on suuri vaikutus. Pikku hiljaa vähentämällä myös me pääsemme optimaalisen tilanteeseen. Vaikka tällä hetkellä tuntuukin siltä, että uutta tulee kokoajan lisää. On valmistauduttava kylmiin keleihin, sekä päivitettävä kerrastoja isompaan kokoon. Eikä yllättäviltä pakko hankinnoiltakaan voitu välttyä, kun imuri sanoi itsensä irti. Toivotaan, että uusi sisustukseenkin sopiva kestää pidempään kuin edellinen.

Älä pyri päivässä täydellisyyteen, vaan mieti oma tavoitteesi ja etene hitaasti. Tällöin on helpompi päästä siihen pisteeseen, jonka itse toivoo. Rakenna tavoitteen ympärille rutiinit, jotka tukevat arkea ja tuovat siinä sivussa helppoutta.

Arki

Miten ja miksi?

3D3EB51B-8597-4B03-9222-90DE15662A83.jpg

Miten minusta tuli minimalisti ja miksi? Kaikki lähti minimalistisesta sisustustyylistä, johon tykästyin. Ihailin ilmavia ja valoisia sisustus ratkaisuja ilman ylimääräistä tavaraa. Kuten aiemmin kerroin luovuimme paljosta tarpeettomasta. Kyse oli enemmän omistamisen halusta, josta oli mukava päästä irti. Kyse ei ole uhrauksista vaan vapauden tunteesta. Yksi tavara vähemmän jota omistat, on yksi tavara vähemmän joka omistaa sinut. Todellisuudessa emme tarvitse kaikkea minkä media tai ystäväpiiri on muokannut mieleemme. Joillekin se saattaa olla halu näyttää, että pystyy elämään tietynlaista elintasoa ja kehumaan sillä. Saammeko oikeasti jotain parempaan kohtelua kun käytämme rahamme johonkin isoon ja mahtipontiseen? Tuskin. Toisille se saattaa olla jonkinlaisen tyhjiön täyttäminen mikä tuntuu puuttuvan. Itse olen huomannut ettei kaiken mahdollisen hankkiminen tuo onnea, vaan ajaa kierteeseen jolloin olen päivittämässä puhelinta tai muuta uudempaan turhien ominaisuuksien kanssa. Tämä tuo mukaan ekologisuuden, kun valitsee tavaran pitkään ja hartaasti, ei tule turhia hankintoja vaan se haluttu, jota käyttää elinkaaren loppuun asti.

Lähipiirin ansiosta materian haaliminen avasi silmiäni enemmän. Tahdonko oikeasti omistaa hirveän määrän ”aarteita”, jotka jäävät joskus lapsieni taakaksi. Meillä jokaisella on varmasti tuttu, jolla on varastot, kaapit täynnä tavaraa. Jollei näitä tavaroita ole otettu käyttöön tai kaivattu moneen vuoteen, tarvitseeko kukaan niitä oikeasti?

Oma arkemme helpottui asunnon pienentyessä ja tavaran vähentyessä. Siivoukseen ei tarvitse kuluttaa niin paljon aikaa, jolloin meillä jää enemmän aikaa toisillemme tai muulle meille tärkeälle. Minulle kuten varmasti teille monelle koti on se tärkein paikka, missä voi rauhoittua ja levähtää. Stressin määrä vähenee kun tavaraa ei pursua tai ole kasoina kotona. Näiden vähentyessä yleinen hyvinvointi ja onnellisuus kasvaa. Itse olen kokenut minimalismin tuovan selkeyttä elämääni.

Monelle minimalismi voi kuulostaa pelkältä uhrauksilta, kun luovutaan tavarasta, jota on hankittu. Itselläni ei tavaroihin synny minkäänlaisia tunnesiteitä ja tämän vuoksi minun on helppo luopua kaikesta minulle ylimääräisestä. Kaikille tämä ei tosiaan ole niin yksinkertaista. Jos sinusta tuntuu, että tämä voisi olla sinun juttusi. Käy huone tai kaappi kerrallaan läpi, pakkaamalla tavarat laatikkoon ja nimeä ne, jotta löydät etsimäsi helposti. Jos kuukauden päästä tavaroita lojuu laatikoissa, tuskin niitä tarvitset. Olisi hienoa kuulla teidän kokemuksia, jotka olette uskaltaneet kokeilla tätä.

Miten ja miksi?

Hi-Fi

Meille musiikki ja äänenlaatu on tärkeä. Kuuntelemme usein musiikkia, ja saattaa myös muutama tanssiaskel lähteä lasten kanssa. Ennen uuteen kotiin muuttoa laitoimme vanhan kotiteatteri setin myyntiin. Onnekseni saimme kaikki myytyä. Ei niistä omia saanut takaisin, mutta löysivät uuden kodin ja toivottavasti tuovat siellä iloa.

Uuden kaiuttimen valinnassa oli tärkeintä, ettei ole tarvetta monelle kaiuttimelle ja vahvistimelle, jotka vievät tilaa ja kuluttavat sähköä. Helppokäyttöisyys oli myös tärkeä, äänenlaatua ja ulkonäköä unohtamatta. Hetken aikaa olimme ilman mitään kaiutinta. Kyllä sille  siis tarve oli, eikä vain ”koska kaikilla on”. Kävimme kuuntelemassa muutaman eri valmistajan kaiutinta, mutta lopulta BeoPlay A6 vei voiton, niin spekseissä kuin ulkonäöllisesti.

Virtapiuha kiinni ja appin kautta muutamat helpot säädöt, jotta ääntä saatiin kuuluviin Spotify connectilla  ja sitten fiilisteltiin. Näinkin kohtuu pienen kaiuttimen äänimaailma on niin puhdas ja muhkea, ettei ylimääräiselle subwooferille ole tarvetta. Jossain vaiheessa Beo löytää tiensä seinälle, mutta toistaiseksi se saa koristaa ja soida pöydällä. Enää en palaa 5.1 kaiutin maailmaan ja taistele johtojen kanssa. Tämä on niin helppo ottaa mukaan, vaikka mökille, yksi piuha irti ja siinä se.

Hi-Fi

Vaatetus

Aiemmin olen ollut fanaattinen vaate ja kenkä hamstraaja (varsinkin Nike). Aina piti olla freshit Niket jalassa ja monta paria hyllyssä. Jossain vaiheessa havahduin siihen, että kaapissani oli monet lähes käyttämättömät kengät edelleen laatikoissaan. Miksi en ostaisi yhtä tai kahta täydellistä kenkäparia, jotka toimisivat useissa tilanteissa.

Myönnettäköön, etten ole ihan vielä tässä unelma tilanteessa. Kaapistani löytyy useammat parit, ja kaikki ovat käytössä säännöllisesti. Siinä vaiheessa, kun kengät ovat tulleet tiensä päähän, en aio ostaa uusia tilalle. Tulisin varmasti toimeen kolmella parilla kenkiä, joista yhdet olisi pyöräilyä varten.

Vaatteiden osalta suurin vaikutus on ollut oikeanlaisen vaatetyylin löytäminen. Kaapista löytyy parisenkymmentä vaatetta, joista osa on vähäisemmällä käytöllä. Vaatteet eivät lopu kesken, jos joku näin olettaa. En edes kaipaa enempää, vaan pärjäisin viikossa neljällä t-paidalla ja kaksilla housuilla. Vältymme isoilta pyykkikasoilta, koska meidän perheessä pyöritetään pyykkikonetta sen verran useasti, eikä tästä syystä ehdi vaatteet loppumaan kesken.

Kiinnittääkö joku sitten huomiota siihen käytänkö päälläni samaa t-paitaa toista viikkoa? Tuskin, ja mitä sitten, jos näin tekee. Eikö olisi helpompaa, jos laittaisi joka päivä lempivaatteet joissa on mukava olla? Kun lempivaatteita on sopiva määrä, niin aamuinen valinta on helppo, eikä synny vaatekriisiä. Myös vaatteet löytyvät nopeasti kaapista. Oma suosikkini on mustat housut ja t-paita, kelistä riippuen neule tai college.

Vaatetus

Ensimmäinen

Tämä blogi kertokoon minun ja perheeni matkasta kohti yksinkertaisempaa ja huolettomampaa elämäntyyliä. Innostuin jo vuosia sitten minimalistisesta tyylistä, mutta vasta lähiaikoina päässyt enemmän sisälle minimalismiin.

Enää se ei ole minulle vain sisustamista, ehkä voisi sanoa jopa elämäntavaksi. Ainakin tavaroiden hankinta on tänä päivänä pidempi prosessi. Mietin pitkään tarvitsenko oikeasti tätä? Onko tuote laadukas? Onko tavara kierrätettävissä, vai nostaako se omaa hiilijalanjälkeäni paljon? Kun mietin itseäni ihmisenä ja minimalismia huomaan hyvin paljon yhteyksiä. Pidän siitä että asiat olisivat järjestyksessä eikä kaapit pursuile tavaroista.

Kahden lapsen ja vaimon kanssa tämä kaikki ei ole niin yksinkertaista. Olen saanut herätettyä vaimossani myös jonkinlaisen kipinän minimalismista. En ole tyrkyttänyt hänelle minimalismia vaan olen tuonut uuden näkökulman asioihin, joita teemme arjessa ja hankinnoissa.

Vasta hiljattain muutimme ensimmäiseen omistusasuntoon. Hieman meitä mietitytti, kuinka meidän tavaramme, joita olemme vuosien saatossa hankkineet tulevat mahtumaan 20 neliö pienempään kotiin.

Hyvissä ajoin ennen muuttoa päätimme lähteä karsimaan vaatteita sekä huonekaluja. Laitoimme suurimman osan huonekaluista myyntiin, ja jätimme hyvin tarkkaan ne mitä oikeasti tarvitsemme. Joitain ylimääräisiä tuli muuton mukana, mutta niistä luovutaan kun aika on sopiva ja varmuus siitä ettemme niitä tarvitse.

Ensimmäinen